keskiviikko 29. maaliskuuta 2017

Uskonnon työ



                      Luostarit ja niiden toiminta Suomessa
Luostari on paikka jonne voivat mennä henkilöt, jotka haluavat keskittyä uskonnolliseen elämään. Miespuolisia luostarin asukkaita sanotaan munkeiksi ja naispuolisia nunniksi.
Munkeilla ja nunnilla on luostareissa omat huoneensa, joita sanotaan kammioiksi ja yleensä ne ovat varsin askeettisia. Munkinkammioissa on sänky, tuoli, pieni arkku ja pieni pöytä.     Luostarissa kaikki tekeminen rytmittyy yleensä tarkasti kellonaikojen mukaisesti aikaisesta aamusta myöhään iltaan. Elämä luostarissa perustuu säännöille. Voidaan sanoa, että munkin ja nunnan elämä rakentuu erilaisille luostarin säännöille siitä hetkestä, kun hän tulee luostariin. Ehdotonta hiljaisuutta tai sotilaallista kuria ei ole. Sisaret saavat keskustella keskenään. Hiljaista elämää pitää toki varjella ja käyttäytyä rauhallisesti. Jos vaikka kaupungilla liikkuessaan näkee yhtä sun toista, on parempi olla häiritsemättä toisten sisarten rukouselämää kertomalla kaikenlaisia uutisia.
Luostareissa ei paastota kaiken aikaa, vaan siellä syödään hyvin ja ravitsevasti. Ruoka ei ole pelkästään terveellistä vaan sen pitää maistuakin hyvälle.
Rukousajat ja muut varsinaiset jumalanpalvelukseen liittyvät toiminnot ovat tiettyinä aikoina. Töissä kaikki erikoistuu erilaisiin tehtäviin taitojensa ja kykyjensä mukaan. Osa munkeista ja nunnista hoitaa puutarhaa ja jotku pitävät rakennukset kunnossa tai valmistavat ruokaa.
Suomessa toimii nykyään 2luostaria. Valamon luostari ja Lintulan luostari.
Valamon luostari on siellä kilvoittelevan veljestön koti. Vierailleen Valamo tarjoaa elämyksiä ympäristössä, jolle ei löydy vertaa muualta. Moni tulee luostariin hiljentymään ja osallistumaan sen päivittäiseen jumalanpalveluselämään. Vähintään yhtä moni saapuu luostariin rentoutumaan luonnossa liikkuen, viettämään aikaa perheen ja ystävien seurassa tai oppimaan uusia taitoja Valamon kansanopiston kursseilla. Luostari on myös suosittu juhla, kokous ja seminaaripaikka.
Lintulan luostari on yhteiselämäluostari. Se tarkoittaa, että sisaret osallistuvat päivittäin yhdessä jumalanpalveluksiin ja tekevät yhdessä työtä luostarin hyväksi. Heillä ei ole henkilökohtaista omaisuutta eikä tuloja, vaan he saavat luostarista kaiken tarvitsemansa.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti